Innostumisen pulkkamäki

Viimeisen vuorokauden aikana olen innostunut muun muassa kavereiden kanssa musisoimisesta, sambaharrastuksesta, joogasta, öljyvärimaalauksesta, dekkareista, lumilautailusta, valokuvaamisesta, pianonsoitosta ja omasta työstäni. Innostuminen on kokonaisvaltainen tila. Sitä vain tärisee paikoillaan ja miettii niitä loputtomia mahdollisuuksia, joita kaikki asiat ihmiselle tarjoavat.

Innostumisen hieman laannuttua, masennuin, koska myöhästyin sambakurssilta koiran ulkoilutuksen vuoksi. En päässyt lumilautailemaan töiden takia ja muistin että joogassa on aina liian täyttä. Sitten aloin tutkia talven aikana ottamiani valokuvia ja totesin, että niiden perkaamiseen ja käsittelyyn menisi koko päivä. Ja niitä oikeita töitäkin pitäisi tehdä.

Kuten mikä tahansa kohottava asia, myös innostumisen jälkeen kohtaa usein pulkkamäkeä laskevan mielialan. Yksi innostumisen kohde blokkaa kaikki muut tieltä.

Silti aion innostua taas huomenna. Ja käsitellä vaikka vain kolme valokuvaa. Tehdä yhden innostavan asian kerrallaan. Siellä ne asiat loistavat horisontissa! Kohti niitä. Tämä blogipostaus on suora seuraus innostumisesta.

Tässä kuvassa Eppu on innostunut retkistä.

Tonttu pohtii olemassaoloa

Maailman paras joululaulu on tietysti ruotsalaisen Viktor Rydbergin 

runoon Tomten perustuva Tonttu. Tontun on suomentanut ainakin 

Valter Juva, joskin Eino Leinonkin on kerrottu olleen asialla.

Täältä löydät kuvitettuna sanat sekä nuotit. Täällä alkuperäinen 

runo ruotsiksi. Endast tomten är vaken. 

Tämän tekstin mukaan Rydberg on koko tontun keksijä.

Itselleni Tomten tuli lapsena tutuksi tämän Harald Wibergin 

kuvittaman kirjan kautta:

Rajaton esittää asian näin:

Tonttu on suuri filosofi ja ajattelija, huolehtii kartanon väestä ja 

eläimistä ja pohtii aikaa ja olemista työnsä lomassa. 

Minä ainakin haluaisin, että minusta huolehtisi ennemmin 

käytännön asioissa hyvä tonttu, kuin jokin jumalaisessa 

valossa kylpevä herran enkeli, josta ei olisi mitään 

todellista hyötyä. Paitsi ehkä taskulamppuna.

Tonttu 

sanat: Viktor Rydberg suom: Valter Juva

sävellys: Lyyli Wartiavaara-Kallioniemi

Pakkasyö on, ja leiskuen

pohja loimuja viskoo.

Kansa kartanon hiljaisenyösydänuntaan kiskoo.

Ääneti kuu käy kulkuaan,

puissa lunta on valkeanaan,

kattojen päällä on lunta.

Tonttu ei vaan saa unta.

Kaunista. Erityisesti sana leiskua ja kuun äänetön kulku.

Ajatelkaa, jos kuu pitäisi ääntä. Millainen se olisi?

Ladosta tulee, hankeen jää

harmaana uksen suuhun,

vanhaan tapaansa tirkistää

kohti taivasta kuuhun;

katsoo metsää, min hongat on

tuulensuojana kartanon,

miettivi suuntaan sataan

ainaista ongelmataan.

Pidän siitä, että tonttu on harmaana ja siitä, että hänellä on 

selkeästi älyllisiä tavoitteita. Myös miettimisen suuntaaminen 

sataan eri suuntaan on kiehtova suoritus.

Pystyykö tonttu viemään yhtään ajatusta loppuun asti?

Partaa sivellen aprikoi,

puistaa päätä ja hasta –

tätä ymmärtää ei voi,

 »ei, tää pulma on vasta;» –

heittää tapaansa järkevään

taas jo pois nämä vaivat pään,

lähtee toimiin ja työhön,

lähtee puuhiinsa yöhön.

Tonttu kuitenkin ymmärtää oman päättelykykynsä

rajallisuuden univerusmin mysteerin edessä ja päättää jälleen

kerran keskittyä niihin asioihin,

joille voi tehdä jotakin.

Aitat ja puodit tarkastain,

lukkoja koittaa nytkyin, –

lehmät ne lehdoista näkee vain

unta kahleissa kytkyin;

suitset ja siimat ei selkään soi

ruunan, mi myöskin unelmoi:

torkkuen vasten seinää,

haassa se puree heinää.

Tonttu ottaa kantaa tehomaatalouteen. Lehmilläkin on unelmia.

Lammasten luo käy karsinaan

makuulla tapaa ne ukko;

kanat jo katsoo, pienallaan

istuu ylinnä kukko;

kopissa Vahti hyvin voi,

herää ja häntää liehakoi,

tonttu harmajanuttu

Vahdille kyllä on tuttu.

Kukko on sitten ottanut lämpimimmän paikan, 

josta voi valvoa tilannetta.

Puikkii ukko jo tupahan,

siellä on isäntäväki,

tontulle arvoa antavan

näiden jo aikaa näki;

varpain hiipivi lasten luo,

nähdäkseen sulot pienet nuo,

ken sitä kummeksis juuri:

hälle se riemu on suuri.

Puikkia on hyvä sana.

Isän ja pojan on nähnyt hän

puhki polvien monten

nukkuvan lasna; mut mistähän

tie oli avutonten?

Polvet polvien tietämiin

nousi, vanheni, läks, – mihin niin?

Ongelma, josta halaa

selkoa, noin taas palaa!

Tässä päästään asian ytimeen. Tonttu on ilmeisesti itse 

kuolematon tai elää ainakin moninkertaisen 

määrän tavallisiin ihmisiin verrattuna.

Tonttua mietityttää, mistä ihminen

tulee ja mihin ihminen menee.

Kenties myös se ihmetyttää, miksi tonttu vain seuraa

kaikkea sivusta.

Latoon, parvelle pyrkii vaan,

siellä hän pitää majaa:

pääskyn naapuri suovallaan

on liki räystään rajaa;

vaikka pääsky nyt poissa on,

keväällä tuoksuun tuomiston

kyllä se saapuu varmaan

seurassa puolison armaan.

Tonttu pitää linnuista ja on

tarkkaillut niiden muuttoja.

Silloin aina se sirkuttaa

monta muistoa tieltä,

ei toki tunne ongelmaa,

näin joka kiusaa mieltä.

Seinän raosta loistaa kuu,

ukon partahan kumottuu,

liikkuu parta ja hulmaa,

tonttu se miettii pulmaa.

Tonttu miettii asiaa huolella. Hänellä saattaa olla 

jokin persoonallisuushäiriö.

Tonttu on kenties kateellinen linnulle, 

jonka ei tarvitse miettiä olemassaoloaan,

kunhan sirkuttaa.

Vaiti metsä on, alla jään

kaikki elämä makaa,

koski kuohuvi yksinään,

humuten metsän takaa.

Tonttu puoleksi unissaan

ajan virtaa on kuulevinaan,

tuumii, minne se vienee,

missä sen lähde lienee.

Kaikki on liikkeessä, vaikka on paikallaan.

Vesi symboloi tontulle elämää ja sen mysteeriä.

Pakkasyö on, ja leiskuen

pohja loimuja viskoo.

Kansa kartanon hiljaisen

aamuhun unta kiskoo.

Ääneti kuu käy laskemaan,

puissa lunta on valkeanaan,

kattojen päällä on lunta.

Tonttu ei vaan saa unta.

Taas erinomaista leiskuntaa ja kuun 

hiljaisia liikkeitä. Tontun uniongelmat jäävät 

kyllä vaivaamaan. Tontun työ sijoittuu yöhön, 

jotta kukaan ei näkisi tonttua. 

Voiko vuorokausirytmin kääntäminen 

sujua koskaan ongelmitta?

Tonttu voi olla kuka tahansa meistä. 

Olemisen pohtiminen vie unet.

Hyvää yötä!

Kotirouvapsykoosi

Sigmund Freudin Tapauskertomukset (Teos 2006, suomentanut Seppo Hyrkäs) on täynnä mitä ihmeellisimpiä silmäyksiä ihmiseloon. Kirja tarjoaa kattavan katsauksen nuoren naisen seksuaalisuuteen ja vanhan naisen vaimouteen. Usein toistuva teema on miesten ajautuminen epätyydyttävään liittoon typerän naisen kanssa. Varteenotettava riski!

Eräs Freudin potilaista perustelee epäilyttävän syvää ystävyyttään erääseen naiseen, ei-vaimoon, näin:

"Me olemme vain kaksi ihmispoloa, jotka lohduttavat toisiaan ystävällisellä osanotolla silloin kun se suinkin on mahdollista. Te tiedätte, että minulla ei ole mitään yhteistä oman vaimoni kanssa."

Saman miehen omaa vaimoa Freud kuvailee näin:

"Isän ja tytön lausuntojen perusteella saatoin päätellä, että tämä oli sivistymätön ja ennen kaikkea typerä nainen, joka keskitti varsinkin miehensä sairauden ja tämän sitä seuranneen vieraantumisen jälkeen kaiken mielenkiintonsa kodinhoitoon, ja näin syntyi kuva siitä, mitä voisi kutsua "kotirouvapsykoosiksi". Lastensa eloisampia harrastuksia ymmärtämättä hän keskittyi kaiket päivät siivoamiseen ja kodin, huonekalujen sekä kotityövälineiden puhtaanapitoon, mikä teki niiden käyttämisen ja niistä nauttimisen lähes mahdottomaksi."

 Ihmekös tuo kun ei saa käydä töissä tai olla missään muussakaan yhteydessä muuhun maailmaan, saatika äänestää tai puhua. Epäonnistunut suhde on aina vaimon typeryydestä johtuva tila, jota mies käsittelee rationaalisesti ja johon nainen reagoi hysteerisesti tai pakkomielteisesti. Liiallisen siivoamisen kanssa yhtä suuri vaikeus olisi varmasti ollut liian vähäinen siivoaminen.

Tilaisin kuitenkin yhden annoksen tätä kotirouvapsykoosia itselleni. Täällä on pölyä.

Odotan innolla kaikki muita psykooseja, kotirouvapsykoosin Freud määritteli jo sivulla 30.

Dramaattinen katse on paras asuste, kokeile vaikka

Joillain ihmisillä on sekä rohkeutta värjätä hiuksensa tuon värisiksi että asustaa hiuksensa vielä niihin olennaisesti kuuluvalla dramaattisella katseella:

Hel Looks ikuisti Anastasian eli Venäjän hallitsijasuvun kadonneen ja aikakapseloituneen vesan Pohjois-Esplanadilla. Olen pitkään haaveillut piirtäväni sarjakuvan naispuolisesta trenssiin pukeutuvasta etsivästä, tämä kuva toimikoon inspiraation lähteenä, jos joskus pääsen ajatuksista tekoihin.

Vaahtokarkkimassaan kastettu

Olen ollut pitkään siinä mielessä jännittävässä elämäntilanteessa, että käyn useita kertoja viikossa jossakin yrityksessä tai organisaatiossa kertomassa, että olen paras enkä lainkaan epäilyttävä. Siis työhaastatteluissa. 

Samaan aikaan haluaisin vaaleanpunaiset tai lilat tai mintunvihreät hiusten latvat. Nämä kaksi asiaa eivät oikein mene yhteen.

Minttupää täältä                                        

Nyt kuitenkin sain kesätyöpaikan, jossa mintunvärisistä tai liloista hiuksista ei ole suunnatonta haittaa. Voin siis kenties toteuttaa visioni! At last. 

 

Suoristusrautaa käyttänyt täältä  

Translation: gimme dip-dyed hair plz.

Arkkivihollinen - voitokas ja pelottava vastustaja

Olen pohjimmiltani hyvin dramaattinen henkilö, tämä ei käy ilmi arkisesta käyttytymisestäni, joka koostuu huonoista vitseistä, tuijottamisesta ja hymähtelystä. Minulla on kuitenkin aina ollut haave. Minä haluaisin arkkivihollisen! 

Jokeri on arkkivihollisten kermaa

Arkkivihollinen eli Nemesis ei ole mikä tahansa ärsyttävä tyyppi, vaan hahmo, joka ilmestyy vastustamaan omien suunnitelmien toteutumista juuri silloin kun sitä kaikkein vähiten kaipaisi. Arkkivihollinen ei myöskään katoa kovin helposti vaan pysyy merkittävänä osana elämää hyvin pitkän ajan ja punoo aktiivisesti juonia.

Tyypillisesti tarinoiden sankarihahmon ei esitetä tarkotuksenmukaisesti aiheuttavan arkkiviholliselleen ongelmia pelkän kiusanteon nimissä. Sankarihahmo sen sijaan joutuu usein arkkivihollisensa tielle estämään tämän synkkiä aikeita. Arkkivihollinen onkin yleensä joku, jolla on täysin päinvastaiset motiivit kuin itsellä, mutta joka kuitenkin toimii samassa toimintaympäristössä kuin missä itse toimii. Kyseessä on siis eräänlainen kilpailu elintilasta ja saatavilla olevista resursseista.

Aku Ankallakin on arkkivihollinen

Minun arkkiviholliseni voisi siis olla esimerkiksi joku, joka asuisi meillä kotona ja yrittäisi estää minua pelaamasta tietokoneella. Haa! Taisinkin juuri ratkaista kaikki maailman parisuhdeongelmat. Ymmärrän myös miksi arkkivihollisen ja sankarin välit kehittyvät niin läheisiksi ajan myötä.

Suosikkisarjassani Bored to Deathissa on oiva esimerkki arkisesta arkkivihollisesta. Pulleva kirjallisuudenprofessori Louis Greene hakee aina samoja työpaikkoja kuin sarjan sankari, kirjailija ja yksityisetsivä Jason Schwartzman. Greene arvostelee tämän romaanit lyttyyn ja kertoo tästä inhottavia yksityiskohtia cocktailkutsuilla!

konflikti

Ihan oikeasti arkkivihollinenhan olisi varsin rasittava ja ärsyttävä osa elämää. Arkkivihollinen voisi esimerkiksi tilata minulle Seuran ja ValitutPalat kestotilauksena, tyhjentää pyöräni kumit, ostaa kaikki avokadot S-Marketista ja jättää blogiini ilkeitä kommentteja kuutena eri henkilönä. ´

Toisaalta olisi niin hienoa, että voisi aina syyttää sitä arkkivihollista kaikesta ikävästä mitä tapahtuu. Uskon, että arkkivihollinen saisi myös ihmisen tuntemaan itsensä hyvin tärkeäksi. Elämähän saattaa välillä tuntua vähän merkityksettömältä, jos olisi arkkivihollinen, ei ehtisi ollenkaan ajattelemaan koko asiaa kun puisi vain nyrkkiä ja kiroaisi taivasta. 

The Sisters Brothers - kirja palkkamurhaajan arjesta villissä lännessä

Pidätkö hevosista, mustasta huumorista ja miehistä, jotka eivät puhu liikaa? Entä saluunoista ja jokaisen ihmisen sielussa piilevästä kaipuusta kotiin? Entä Clint Easwoodin elokuvista? Jos pidät, niin suosittelen sinulle kirjaa The Sisters Brothers. Kirja oli ehdolla The Man Booker palkinnon saajaksi vuonna 2011.

The Sisters Brothers on parodia lännenkertomuksen lajityypistä. Kirjasta tulee mieleen esimerkiksi Pixarin elokuvana menettelevä Oscar-palkittu animaatio Rango, jossa Johnny Depp esittää antisankarikameleonttia Clint Eastwoodia mukaillen. Jos villin lännen tarinat ovat sinulle genrenä rakkaita, kuten ne ovat minulle, suosittelen kirjaa entistä lämpimämmin. Kuten villinlännentarinoissa yleensäkin, on tässäkin tarinassa kyse kostosta, kuolemasta ja leirinuotioista.

Kirjan päähahmot Eli ja Charles Sisters ovat kaikessa totisuudessaan ja puutteellisuudessaan liikuttavan koomisia ja herättävät väistämättä lukijan sympatian, sitä kuitenkaan millään tavalla anomatta. Kerronta on toteavaa, eikä ohjaa lukijan tunteita mihinkään tiettyyn suuntaan. Veljesten matkallaan kohtaamat sivuhahmot kyräilevät, väittävät vastaan, kuolevat, juovat viinaa ja huvittavat lukijaa aivan erinomaisella tavalla.

Clint elokuvassa Muutaman dollarin tähden

Eli Sistersin ja tämän Tub-hevosen lämmin ystävyys ja yhteisymmärrys on mielestäni kirjan paras sivujuoni. Eli selvästi näkee itsensä hevosessaan ja löytää näin tavan olla itselleen armollinen. Armollisuus itseä kohtaan ei ole  aina helppoa, kun on kovanaamainen revolverisankari ja palkkamurhaaja. Elin tapaan myös Tub-hevonen on asetettu rooliin, johon tällä ei luonnostaan ole taipumusta, mutta jossa se yrittää parhaansa mukaan pärjätä. Kuten me kaikki tässä maailmassa?

Patrickilla on pinssi ja koru

Patrick deWitt kertoo virkistävän ja lohduttavan tarinan. Tarinan ilman sankareita. Sellaisen, jossa me kaikki elämme päivästä toiseen. Sistersin veljeksien matka halki villin lännen on suoraan verrannollinen siihen, mitä kuka tahansa meistä kokee esimerkiksi tavallisen työpäivän aikana. Rooleja, odotuksia, paineita, hammaslääkärikäyntejä, pieniä iloja ja monimutkaisia ihmissuhteita. Tarinaan kuuluu tietenkin myös arkkivihollinen ja rakkauskertomus, tavallaan, no ainakin ilotalo. Palkkamurhaajan arki on täynnä komplikaatioita.

Kirjan lukemisen lisäksi suosittelen tutustumaan Sergio Leonen ohjaamaan ja Clint Eastwoodin tähdittämään dollaritrilogiaan; Kourallinen dollareita (1964), Vain muutaman dollarin tähden (1965) ja Hyvät, pahat ja rumat (1966).