Alfred Hitchcock ohjasi uransa aikana yli viisikymmentä elokuvaa, joista Rebecca (1940) on hänen ensimmäinen Hollywood-elokuvansa. Elokuva pohjautuu Daphne Du Maurierin samannimiseen kirjaan vuodelta 1938. Myös Hitchcockin elokuvat Linnut (1963) ja Jamaica Inn (1939) pohjautuvat Du Maurierin kirjaan ja novelleihin.
Rebecca voitti parhaan elokuvan Oscarin vuonna 1940, ainoana Hitchcockin elokuvista koko hänen pitkän uransa aikana. Tämäkin pysti ojennettiin elokuvan tuottajalle David O. Selznickille. Selznick puuhasteli Rebeccan kuvausten aikaan myös pienen sivuprojektin, Tuulen viemää -elokuvan, parissa. Myös kaikki Rebeccan kolme pääosanesittäjää Laurence Olivier (kuvassa), Joan Fontaine (kuvassa) ja Judith Anderson (lymyilee verhon takana alempana) olivat ehdolla parhaaksi miespääosaksi, naispääosaksi ja sivuosaksi vuoden 1940 Oscar-gaalassa. Itse tavoitin elokuvan Ylen Kino Klassikon kautta, Yle teema esittää elokuvahistorian klassikoita sunnuntaisin kello kuusi.
Elokuvan päähenkilö on nuori ja sinisilmäinen Judith Anderson (Joan Fontaine), joka työskentelee seuraneitinä hienostorouva Edythe van Hopperille (kyllä). Yhteiskunnan kerman suosimassa lomakohteessa Judith kohtaa työnsä ohessa hieman vanhemman, viiksekkään ja varakkaan Maxim de Winterin (Laurence Olivier), joka vie hänet mennessään Manderleyn kartanoon ja varsin toisenlaiseen elämään. Ja sitten alkaa tapahtua. Events unfold. Maxim on hiljattain jäänyt leskeksi, mutta hänen kuolleen vaimonsa Rebeccan läsnäolo painostaa pariskunnan elämää Manderleyssä erilaisten R-kirjaimella kirjailtujen esineiden sekä Rebeccaan kiintyneen taloudenhoitaja Mrs. Danversin toimien kautta.
Hitchcockin elokuvat tarjoavat psykologiasta kiinnostuneelle ja mysteerinnälkäiselle henkilölle paljon pureskeltavaa. Merkittävin asia, jonka katsoja saa elokuvista mukaansa, on kuitenkin niiden painostava, pysähtynyt ja taianomainen tunnelma. Hitchcock vie katsojan syvälle roolihahmojen psyykeeseen. Arkinen toiminta, katseet ja lyhyet keskustelut latautuvat suurilla merkityksillä kuvakulmien ja kamerankäytön myötä. Elokuvat ovat visuaalisesti pysäyttäviä ja monet kohtaukset jäivät myös tästä elokuvasta pysyvästi verkkokalvoilleni, erityisesti Rebeccan huoneistoihin sijoittuvat kohtaukset valoineen ja varjoineen. Tässä lymyilee Mrs. Danvers Rebeccan huoneistossa, pelottava nainen, eikö vain!
Kuten Hitchcockin elokuville on tyypillistä, sisältää tämäkin elokuva yllätyksellisiä juonenkäänteitä, joiden myötä henkilöhahmojen menneisyys ja todelliset motiivit pikkuhiljaa tulevat esille. Yksi kiinnostavimmista asioista elokuvassa on Joan Fontainen roolihahmon kasvu, alussa rasittavankin avuton hahmo löytää jostakin pinaattia ja kerää itsensä elokuvan loppua kohden Kippari-Kallen lailla.
Minulta on jäänyt katsomatta varmasti muitakin Hitchcockin erinomaisia elokuvia ja täten lupaankin katsoa ne kaikki kolmessa päivässä, eikun mahdollisimman monta tänä vuonna. Ensi sunnuntaina Teema esittää elokuvan Kierreportaat (1945 o. Robert Siodmak). Murhia ja portaita, paras tapa viettää sunnuntai-ilta!
